Niin monta yötä
siinä kalliolla
oli ihana olla
tuuli lelli kahta
rakastavaista
vähäsen erilaista
toinen puhui valtateistä
ja myrskysäistä
toinen höpisi häistä
niin monta yötä
siinä kalliolla
oli ihana olla
Mut sitten saapui se surkea syys
sen väsynyt arkinen mitättömyys
hän oli niin kaunis sinä iltana
kun mä sanoin: rakas mä en voi olla sun
Ei en aina, se on liian kauan
aina on liian kauan
aina on liian kauan
se painaa päätä
se öisin herättää
Ja talvi, joo se oli
niin kovin omituinen
märkä ja luinen
ikkunoista hiipi
huoneisiin räntä
mä ikävöin häntä
ja kuljin valtateitä
ja myrskysäitä
ja niitä ja näitä
talvi, joo se oli
kovin omituinen
märkä ja luinen
Ja toukokuu multa pimeän vei
mä kävelin yöt, mietin mitä mä tein
meri oli niin kaunis sinä aamuna kun
mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun
Ja että aina on liian kauan...
Mut sitten saapui se surkea syys
sen väsynyt arkinen mitättömyys
meri oli niin kaunis sinä aamuna kun
mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun
